Rakkoja ja sadekuuroja

Sateisen päivän merkeissä on messupäivää vietetty. Aurinkokin on käynyt kurkistelemassa pilvien lomasta meitä, mutta pilvet ovat tänään ottaneet vallan Kivistön messualueesta. Sade ei kuitenkaan lannista messukävijöitä, sillä kävijöitä on riittänyt.

Moni messukävijä on ihastellut akvaarioyrttitarhaamme ja kironneet mielessään (ja jotkut ihan ääneen), että mikseivät he ole keksineet samanlaista kierrätysideaa.

image

Kävijät ovat saaneet ideoita Kimi-asunnosta, kuten esim. korttiverhot, vanhoista säilykepurkeista tehdyt säilytyslokerot ja keittiössä oleva vesikanisterista ja muovilusikoista tehty lamppu. Ja eikö se oli tarkoituskin, että ihmisille annetaan ideoita, että miten hyödynnetään vanhoja kierrätettyjä tavaroita. 😉
Eräs nuori pariskunta ehdotti että korttiverhojen nykyisten korttien tilalle voisi laittaa mm. pelikortteja.
Tänään on kyllä tullut muutama kävijä sanomaan, että säilytyslokerot ovat typerä idea. Luultavasti huono sää masentaa ihmisiä. 😀

image

Tänään on rakkojakin saatu jalkoihin. Jonnalla oli uudet kengät jalassa, jotka sitten aiheuttivat rakkoja. Hänen oli mentävä ensiapupisteelle teippauttamaan jalkansa, koska ne olivat auenneet niin paljon. Enempää haavereita ei ole onneksi tullut.

image

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi